Kadoksissa

Olen ollut kateissa monta viikkoa. Olen liiskaantunut tenttikirjojen pinoon, liuennut loskaan, haalennut päivien harmauteen ja jakautunut pieniksi hiekoituskiviksi pitkin kaupungin jalkakäytäviä. Olen yrittänyt koota itseäni pienistä palasista, mutta jäänyt aina tyytymättömäksi tuloksen heikkouteen. Olen yrittänyt maanitella itseäni tutuilla keinoilla, kirjoittamisella, joogaamisella, paikallaanololla, mutta mikään niistä ei tunnu tarpeeksi vetovoimaiselta, jotta tulisin tähän, paikalleni. Kierrän kaikkia kohtaamiani tiloja hermostuneena ja lihakset piukeina. Olen kyllästynyt teenjuontiin, makeiset eivät saa minua innostumaan. En ole kiinnostunut televisiosta enkä elokuvista. Ulkonakäyminen - ehei. Minulla on paha olo, enkä halua enää mitään, mikä saisi sen muuttumaan hetkeksi paremmaksi. Minä tiedän että siihen on keinoja, kyllä minä voin vain reipastua hetkeksi, mutta en usko siihen. Minä en halua tehdä mitään, minkä joku muu väittää tuovan minulle hyvän ja reippaan mielen. Minä haluan kaivautua sinne missä pieni Odelma palelee, ja vähä vähältä taluttaa sen lämpimään. Mutta minä en tiedä mihin päin lähtisin.