Valvottua

Yöllä valvoin vähän. Arvelin - kuten yleensäkin - jo illalla, että tulen heräämään aamuyöllä. Se on kumma, levottomuutta kartteleva tunne, jota ei kuitenkaan jaksa illalla alkaa vatvoa, koska sen tietää olevan jotakin epämiellyttävää. Taltutan levottomuuden tietyillä venytyksillä ja hieronnalla, uniteellä ja lämpimillä vaatteilla. Yöllä kuvaan tulee myös lukeminen ja kirjoittaminen. Joskus, varsinkin jos olen illalla liikkunut ja sitten syönyt kuitenkin liian vähän, saatan myös nousta syömään. Maha täynnä alkaa väsyttää, niin kuin päivälläkin. Yöllä valvomista kestää yleensä sellaiset pari tuntia, ja olen oppinut suhtautumaan siihen melko tyynesti, ts. en kovin helposti ala vihoitella itselleni enkä vaivu epätoivoitkuun. Itsesyyttely on niin turhaa, eikä se kuitenkaan ole ihan suoraan minun syyni, ettei nukuta.

Varsinainen syyttely on jäänyt pois, mutta kyllä valvominen silti tuntuu keljulta. Herätessäni yöllä olen pettynyt itseeni, vaikka minulla ei yleensä edes ole mitään aikatauluja vaan saan herätä omaant tahtiini ja nukkua päiväunet ja niin edelleen. Jollakin tasolla tunnen, että epäonnistunut ihminen nukkuu epäonnistuneita yöunia. Kunnolla nukkuvalla on elämä jotenkin hallinnassa, kunnolla nukkuva tekee mitä tahtoo.

Miksi sitten olisi niin tärkeää tehdä "mitä tahtoisi", miksi ei voisi tehdä niin kuin keho tahtoo? Taisiis, tajusin uuden ajattelutavan: kun kerran tiedän, että valvominen johtuu siitä, että jokin vaivaa, miksi en antautuisi sille hyvillä mielin? (Tämä valvomiseni on kuitenkin satunnaista eikä mielestäni - ainakaan toistaiseksi! - varsinainen uniongelma. Ja tämä pätee tällaisiin tilanteisiin kun ei esim. ole stressiä jostain tietystä jutusta tai jännitystä matkasta, jonka vuoksi olisi tärkeää vain yrittää rauhoittua. Tunnen itseni melko rauhalliseksi mutta jokin asia vaivaa, en vain jaksaisi kaivaa sitä esiin.) Ajattelen, että jos ei tiedostavasti voi/uskalla/osaa/ymmärrä/ehdi käsitellä joitakin asioita, ne alkavat valvottaa. Ja kun nyt kuitenkin aika aktiivisesti yritän käsitellä kaikenlaista, miksi en kuuntelisi, mitä mielelläni on aamuyöllä sanottavana? Olisi hyvä vähän irrottaa siitä ajatuksesta, että päivällä pitäisi olla vahva ja tehokas ja suoriutua kaikista tehtävistä ilolla ja voimalla. Koska vaikka voimantunne on tärkeä, jos laskee itsensä pystyvyyden ja vahvuuden varaan, alkaa heikkous hirvittää. Luulen, että juuri niin minulle on käynyt. Ja koko minuuden pohjan vaihtaminen on hitsin hidasta ja vaikeaa.