maanantai 15. lokakuuta 2007

Kodeista

Kotiinpaluu on ihanaa. Kotiin, joka tarkoittaa 26 neliömetrin yksiötä keskellä Jyväskylää, minun kroonisesti viemäriltä haiskahtavaa koppiani, jonka lattiaa peittää muovimatto ja seiniä halvin mahdollinen, kohokuvioinen, hailu tapetti; jonka kylppäri on niin pieni että suihkussa voisi käydä pytyllä istuen, lastenkoon pytyllä, ja kädet on pestävä lavuaarissa jossa yhdenkään maajussin kouria ei mahtuisi kääntelemään ja jonka keittiöseinän kaapit ovat eri sarjaa kuin allaskaapit, täysin väärän kokoiset ja väärällä kohdalla. Minun klohmuinen mutta kodikas kotini, asumalla kotoiseksi tehty. Oleilemalla.

Kotiinpaluu on väsyttävää. Paluu entisestä kodista, joka tarkoittaa kolmikerroksista omakotitaloa keskellä pirkanmaalaista 50-luvun omakotitaloaluetta, kroonisesti pahalta haisevaa, lahoavaa linnaa, jonka nurkkiin on kasautunut kymmenien vuosien vaate- ja muuttoröykkiöt, jonka hyllyt natisevat pölyisistä kirjoista ja jonka kokolattiamattojen erimuotoiset läikät kertovat hurjien juhlien jälkeisestä välinpitämättömyydestä; jonka tapetit ovat vanhoja, nuhruuntuneita, taulunreikiä täynnä ja tummenemia ja vielä väärään paikkaan jääneitä tauluja. Entinen koti, jonka huoneissa elävät edelliset elämänvaiheet roinana ja huolehtimattomuutena, pinttyneenä pölyn hajuna, jossa elää jokin olemisen oikeutus, mutta ei elämisen mahdollisuus. Koti, jossa on kuljettava silmät sidottuina, jottei näe kaiken ilon ja kiinnostuksen hiipumisen merkkejä jokaisen oven takana; koti, joka työntää pölyn keuhkojen sisään ja silmiin ja sydämeen, jos sinne jää liian pitkäksi aikaa, jonne ei halua viedä ketään rakasta, ei vain halua, ja vierasta vielä vähemmän.

Nyt on uusi koti, ja selitys sille, miksi uusi koti on niin tärkeä: se on koti, se näyttää kodilta ja tuntuu siltä, ja sinne tulevat vain sellaiset ihmiset, jotka kutsutaan, ja sellaiset tavarat ja sellaiset ruuat, jotka kutsutaan. Ja siellä voi olla, olla nauttien päiviä, ja jos sitten onkin pakko poistua, ei se johdu kodista, ei tästä tilasta jossa viihdyn vaan jostakin muusta.

Kotia ei tietenkään tee vain sijainti, tila, huonekalut, tavarat musiikki ruoka tuoksut, vaan ihmiset.

Niitä täällä ei ole. Minä vain. Mutta se ei ole nyt huono, ei nyt, nyt se on hyvä. Mutta siksi tähän ei voi tyytyä.

Ei kommentteja: