Itkun jälkeen olo on raukea. Syynä saattaa olla myös kävelylenkki, pitkä venyttely ja rauhallinen, tavallinen ilta yksin kotona. Viikon verran piinannut sitkeä hartiasärkykin tuntuu helpottaneen perusteellisen lämmittelyn ja venyttelyn jälkeen. Eniten kuitenkin uskon siihen, että nämä kaikki yhdessä tekevät raukeaksi: fyysiset ja henkiset jumiutumat avautuvat vuorotellen ja auttavat toisiaan aukeamaan lisää.
On lohduttomia pelon itkuja, epätietoisuudesta seuraavan turvattomuuden ja hädän itkuja, jotka tekevät olon sumuiseksi ja turtuneeksi. Niillä itkuilla ei ole tapana loppua, vaan niiden hätäännyttävä tunnelma jatkuu joskus yön yli, ja vielä seuraavaankin iltaan. Ja sitten on surun itkuja, kauniiden muistojen ja rakkauksien menetyksien itkuja, itkuja, jotka pikemminkin lohduttavat päästessään purkautumaan. Ne itkut väsyttävät, ja tekevät - kuten tänään - raukeaksi, ja saavat näkemään selkeämmin.
Molemmat itkut on itkettävä. Luulen, ja varsinkin toivon, että ensimmäiset ovat vähenemään päin. Toiset ovat oikeastaan ihan sympaattisia. Minä en nimittäin mitenkään vastusta itkemistä, en omaani enkä muiden. Paitsi että poskiontelot tuppaavat menemään tukkoon ja siitä seuraa särkyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti