Pyrkimyksiä onneen

Kahden kuukauden likipitäen seesteisyys katosi kuin seinään. Pitkään aikaan ei tapahtunut mitään, ja sitten vaikka mitä. Tapahtumat kasautuvat, ihmiset kasautuvat, elämä kasautuu. Tapasin pitkästä aikaa M:n. Hän oli ihanampi kuin koskaan, samanlainen ja ihana, kaunis kuin mikä ja ymmärsi täydelleen. Miten paljon sellaisia ihmisiä on olemassa? Ei montaa, minäpä kerron, ei montaa.

Ja sitten en kuitenkaan saa olla hänen kanssaan. Sen sijaan olemme molemmat tahoillamme yksin. Vaikka en tiedä, osaisinko minäkään vielä olla onnellinen. Haluaisin kovasti yrittää. Mutta en tiedä voiko se enää onnistua saman pojan kanssa jos ei aikaisemminkaan. Oikeastaan olen pessimistinen sen suhteen. Mutta se on surullista, koska sellaisia ihmisiä on niin äärimmäisen vähän, joiden seuraan vain humpsahtaa kuin kotiinsa, ja sitä paitsi, rakkaus kuuluu minulle jo. Kunpa en enää ihastuisi niihin, jotka pelkäävät. (Kunpa en enää pelkäisi.)

Olen yrittänyt ajatella sitä, että minä en ole tunteeni tai ihmissuhteeni. Minä olen jotakin syvempää, kohtuullisen muuttumatonta (tai ainakin hitaasti muuttuvaa), jotakin ytimekästä, minä, joka tuntee ne tunteet ja tapaa niitä ihmisiä. Siis, vaikka ihmisiä tulee ja menee, minä en muutu vaan säilyn arvokkaana, yhtä ihanana vaikkei kukaan sitä sanoisi, kaikkena sinä mitä olen niiden ihmisten kanssa jotka olen kohdannut. Ja että itse elämä ei muutu minun tunteideni tai kenenkään muiden tunteiden mukana, vaan jatkuu, soljuu, kulkee eteenpäin, ja sen suuruuden edessä on hyväksyttävä sellaiset asiat, joille ei voi tehdä mitään. Ne ovat hyviä ajatuksia. Sillä minä olen ollut kova takertumaan tunteisiin. Mutta niiden pitää antaa mennä jotta voi tuntea uusia tunteita. Sekä hyvien että pahojen tunteiden.

Ja kyllä minä tiedän millainen onni on ollut tavata M ylipäätään. On vapauttavaa tietää, että on olemassa ihminen, jonka mielestä minä ajattelen aivan oikein, ja jolle minä olen yksi niistä harvalukuisista hyvistä. Jonka ajatukset ja ongelmat ja vitsit ovat sopivia, ja jonka seurassa voi sanoa juuri sen mitä haluaa pelkäämättä lainkaan olevansa kummallinen. Ja sekin on mukavaa, että minä ehkä olen tehnyt hänelle hyvää. Oikeastaan olen varma että olen. Mutta kaikkea ei toinen ihminen voi tehdä toisen puolesta. Esimerkiksi tulla onnelliseksi.