Läsnä

Sanotaan, että ne ihmiset kiinnittyvät paikkoihin, jotka eivät osaa kiinnittyä ihmisiin. Pelästyin. Osui ja upposi. Niin paljon kun olen omasta kodistani puhunut: omasta rauhasta, omista ihmisistä, omista tavaroista, omasta tunnelmasta. Se kaikki on tärkeää ja se kaikki on ollut välttämätöntä, mutta nyt huomaan, että se riittää vain alkuun, ei pidemmälle. Koti on oltava, mutta on oltava myös ihmisiä. On kai uskottava, että siinä suhteessa olen kuin muutkin: sosiaalinen eläin. Ettei eristäytyminen tee minullekaan hyvää, että minäkin tarvitsen rakastavaa, hyväksyvää läsnäoloa. Ja paitsi tarvitsen, olen myös kykenevä siihen. Että olen menossa sitä kohti!

On nimittäin poikkeuksellista, että teen koulutöitä ja haluaisin jonkun olevan samassa huoneessa kanssani, tai ehkä se on jo liikaa, mutta samassa asunnossa. Haluaisin vain seuraa, läsnäoloa. Se tuntuu mukavalta. Viime viikkoina olen ollut onneton, ja olen miettinyt ja purkanut sen syitä. Toivon, että tämä läsnäolon kaipuu ei ole "vain" syklinen kontrasti menneelle pahalle ololleni, joka toistuu taas ja taas, vaan että olen oikeasti oppinut jotakin, tullut lähemmäksi itseäni ja muita ja maailmaa.

Sillä sen tiedän, että tänään olen osa maailmaa. Ja kyllä, joogalla on osuutensa asiaan.