Minä teen kaiken ihan niin hyvin kuin osaan, eikä kaikki silti mene hyvin. Minä yritän tosi kovasti, ja kun jokin menee pieleen, se on minun syytäni, ilmiselvästi. Tai se on viheliäisen kohtaloni ja väärien tekojeni syytä, ehken ole vastustanut kohtaloani tarpeeksi, en ole ollut riittävän terävä ja siksi, silloin, epätarkkuuteni kostautuu. Enkä voi syyttää kuin itseäni. Ehkä ensimmäinen flunssa oli sattumaa, mutta sen pitkittyminen ja uusiutuminen on kyllä omaa typeryyttä. Miksi en maannut koko viikkoa! Miksi vaihdoin kaupunkia! Miksi kävin kävelyllä vaikka kurkku oli kipeä! Miksi tein väärin kun olisin hyvin voinut valita oikein!
Ja nyt, kun on yö ja herään, ja olo on sairas, haluan itkeä lohduttomasti, sillä mikään ei voi minua pelastaa, olen tehnyt väärin ja seuraukset on tässä. Itsepähän kärsin. Toivoisin, että joku valvoisi untani, rauhoittaisi ja ottaisi tämän syyllisyyden pois. Ei nukahtaisi itse vaan olisi tässä vain minua varten: hymyilisi taas lämpimästi jos heräisin uudestaan, olisi valmis rauhoittelemaan alusta asti uudestaan, väsymättä, lakkaamatta. En tiedä onko se kuitenkin jokin usko itseen vai tapa olla vaatimatta muilta liikaa huomiota, mutta onneksi päästän toiset nukkumaan. Järki luojan kiitos sanoo, että toinen väsynyt ihminen ei voi ottaa minun kipuani pois, eikä se, että vaadin häntä valvomaan, auta mitään. Silloin huomenna olisi yhden sijasta kaksi väsynyttä ihmistä. On oltava muita keinoja.
Niinpä tyydyn itkemään lohduttoman itkuni yksin. Kaikkien itkujen syitä ei tarvitse tuntea niin tarkkaan, eivätkä kaikki itkut ole loppumattomia. Tähän mennessä ei yksikään, ja niistäkin, jotka kestivät pelottavan pitkään, on jo aikaa.
Kello on neljä ja ikkunan alla joku puhuu ja murisee.
Mistä minä sen tiedon löydän, että kuka minä sitten olen ja mitä minä sitten haluan? Olisi helpompaa toimia kuten neuvotaan, olisi yksinkertaisempaa katsella muiden elämiä ja mukautua niihin. Taitaa olla etten taivu siihen enää. En silti tiedä, mistä minä itseni kaivan, ja pitäisikö kuitenkin yrittää enemmän. Oppiminen on niin hidasta, että turhautuminen on helppoa.
Vaikeinta on antaa aikaa. Ja kuinka vaikeaa, toisinaan, on hengittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti